tiistai 13. joulukuuta 2016

S-osuuksia vihdoinkin

Vajaa vuosi sitten heräsin liian myöhään s-osuusasioissa, enkä ehtinyt ennen vuodenvaihdetta s-pankissa piipahtaa. Jo silloin päätin, että tänä vuonna sen teen. No, alkuvuoden ajattelin että kyllä sen loppuvuonna ehtii. Vielä marraskuussakin lykkäsin asiaa joka viikko viikolla eteenpäin. Tänään 13.12. sain lopulta itseni hilattua s-pankkiin.


En ole ollut aikaisemmin edes kotiseutuni asiakasomistaja, joten sain nyt s-etukortinkin ensimmäistä kertaa. Liityin seitsemään 2016 eniten korkoa maksaneeseen osuuskauppaan, joista olisi tänä vuonna saanut 700€ sijoituksella 90€ koron, eli vajaan 13% vuosituoton miinus verot. Päätin liittyä vain seitsemään kauppaan sillä perusteella, että ne kaikki maksoivat vähintään 8% korkoa. Lopuista saan max 6% vuosituoton, olettaen ettei niistä mikään nosta korkoa ensi vuodeksi. Tuon 6% saan osakemarkkinoiltakin, ainakin odotusarvomielessä. Toki verot ja riski huomioiden olisi ehkä niihinkin kannattanut liittyä, nyt kun tajusin kuinka nopea prosessi tämä oli.


Liittyminen oli hyvin nopeaa, käytännössä eniten aikaa kulutti s-pankkiin tilin avaaminen, s-etukorttiasiat sekä keskustelut s-pankin maksuista ja bonuksista. Minulla kului aikaa noin 45 minuuttia koko käyntiin. Laskin, että pelkästään nykyisellä asioinnilla saan bonusta muutaman kympin vuodessa, jonka voinen laskea "sijoitustuotoksi". En kuitenkaan ala bonuksia keräämään bonusten vuoksi, kuten jotkut saattavat tehdä. Ostan sen minkä tarvitsen ja käyn muissakin kaupoissa kuten tähänkin asti.


Asiointi sujui erittäin hyvin ja jäi hyvä mieli myös asiakaspalvelijan työskentelystä. Toki kovasti s-pankkia hehkutti, vaikkei suoranaisesti tuputtanut. Eiköhän tuo kuulu toimenkuvaan. Toki kieltämättä halvalta pankilta kuulostaa. Ehkä siihen liityn sitte kun OP:lta loppuvat vakuutuksiin ja luottokorttiin liittyvät ikäperusteiset edut. En ole vielä tutkaillut, saanko mitään liittymislahjoja miltään suunnalta. Eiköhän tuokin ajan kanssa selviä.


Muitakin sijoituksia on tullut hieman tehtyä. Lisäilin Seligsonin Kehittyviä markkinoita ja Global Pharmaa muutamilla satasilla. Varsinkin Phoebus ja Aasia ovat olleet sellaisessa nousukiidossa, ettei ole pariin vuoteen nähty. Korjausliikettä odottelen ja siksi en juuri nyt ole näitä lisäilemässä. Muutenkin viimeiset pari viikkoa on ollut iloista nousua, ja tällä hetkellä vuoden 2016 tuotto on noin 8,5%. Se on kelpo tulos siihen nähden kuinka surkeasti vuosi alkoi ollen pahimmillaan helmikuussa muistaakseni noin -15...20%. Vertailuindeksi on suunnilleen samassa tuotossa salkkuni kanssa.


Joulu tulee ja paljon joululahjoja on jo ostettu. Vielä on kyllä lahjoja ostamattakin, osa jopa ideoimatta. Porukoiden kanssa ei tosin pariin vuoteen ole lahjoja juuri vaihdeltu yhteisymmärryksessä. Sen sijaan erityisesti tyttöystävä ja kummipoika saavat hyvät lahjat tänä vuonna :)

perjantai 4. marraskuuta 2016

Pitkästä aikaa kunnolla ostoksilla

Viikkokausien kestoinen kurssien nousu sai tällä viikolla ensimmäisen korjausliikkeen. Se tarkoittaa, että osto-signaalit alkaa hyppiä ruudulle. Seligsonin rahastoista Global Pharma on ollut Q4:n ajan melko rumassa noin -9% laskussa ja on saanut vahvan ostosuosituksen jo parin viikon ajan. Sitä olenkin tankannut yli budjetin. Myös Global Brands sai selkeän ostosuosituksen. Muut minua kiinnostavat rahastot, eli Phoebus, Aasia ja Kehittyvät markkinat ovat tällä hetkellä aivan siinä ostosuosituksen rajamailla, mutta päätin ostaa niitäkin samalla, koska ne kaikki laskivat tällä viikolla enkä ole niistä mitään lisäillyt sitten toukokuun.

Lokakuu oli noin +2% kuukausi, mutta marraskuun alun punaiset proosentit ovat saaneet Q4:n noin -1% pakkaselle omassa salkussani. Koko vuosi on vain vaivoin +2-3 % plussalla, joten jännäksi vetää tuleeko ensimmäinen tappiovuosi sitten vuoden 2011. Vertailuindeksiä en ole päivittänyt, mutta esim. OMXH-indeksin tuotto vuoden alusta on ollut -5,7% (ei varmasti riitä netto-osingot nostamaan tätä plussalle) ja SP500 on silmämääräisesti arvioituna noin +/- 0 (tähän päälle netto-osingot, niin ollaan jo varmaan lähellä salkkuni tuottoa tai jopa vähän yli). Suomalaisista osakkeista UPM julkaisi jälleen loistavan osavuosikatsauksen ja on salkkuni selvästi parhaiten menestynyt osake tällä kvartaalilla. Sen sijaan Huhtamäen monivuotinen nousuputki sai ehkä pahimman kolauksen yhtiön julkaistessa odotuksia heikomman osavuosikatsauksen. Tosin nyt voisi olla sopiva paikka lisäilläkin Huhtista, firma on tehnyt pitkään hyvää tulosta, mistä syystä odotuksetkin ovat tainneet hilautua vähän liian korkeiksi. Tuskin tuloksentekokyky mihinkään on kadonnut, vaikka en ole lukuja tarkemmin tutkinut tai edes lukenut firman ympärillä ollutta keskustelua.

Lokakuussa menoni olivat vuoden suurimmat, mutta toisaalta tulotkin olivat isommat kuin ennen. Valmistuin DI:ksi ja sain lahjaksi rahaa parista osoitteesta, sain uuden sopimuksen voimaantulon myötä palkankorotuksen ja vanhan kämpän takuuvuokran takaisin. Menopuolella oli uuden juhlapuvun ostoa sekä uuteen kotiin tavaran ostoa, tavallista isommat bensakulut ja muuta pientä laskua. Säästöprosentti kuitenkin vuoden toiseksi paras helmikuun jälkeen. Julkaistaan tarkempia kuukausilukuja sitten ensi vuoden alussa vuosikatsauksen yhteydessä.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Blogi täyttää vuoden

Viime vuonna marraskuulla aloin hahmottelemaan ensimmäisiä blogikirjoituksia. Tuolloin oli tarkoitus tehdä kirjoittamisesta jokaviikkoinen harrastus. Tarkoitus ei ollut saada suuren yleisön huomiota, vaikka toki halusin lukijoita mukavan määrän. Alun perin ja edelleenkin blogin tärkein tavoite on kirjoittaa itselle: esim. 10 vuoden kuluttua on varmasti mukava lueskella vanhoja tekstejä sikäli mikäli Blogger on silloin vielä olemassa ja tekstit löydettävissä netistä.

Tämä on 37. kirjoitukseni, joten ihan en ole pysynyt 1 kirjoitus/viikko tahdissa. Motivaation ja inspiraation puute on suurin syy etenkin nyt viime kuukausina. Samalla näyttää siltä, ettei alkuvuodesta asetettu tavoite "useita kirjoituksia kuukausittain" toteudu. Jos jollain kuukaudella julkaistujen tekstien määrä on 1 tai 2, ei voi puhua useista kirjoituksista. En ota tästä kuitenkaan paineita, vaan kirjoittelen silloin kun olen sillä tuulella enkä halua väkisin pusertaa jotain sanottavaa kasaan vain siksi että saan vähintään 3 tekstiä kasaan kuukaudessa.

Blogiani on luettu yhteensä 10400 kertaa, eli noin 28 kertaa päivässä. Ihan kohtalainen lukema, kiitos siitä lukijoille! Ei tuo varmasti pärjää suosituimmille blogeille, mutta se ei haittaa. Luetuin yksittäinen teksti on otsikolla Ihmisten lyhytnäköisyydestä raha-asioissa. Kärkipaikka on kuitenkin hyvin niukka, joten voitaneen sanoa ettei yksikään teksteistäni ole ollut ylivoimainen lukijamagneetti. Sellaisen varmasti saisin sopivalla otsikoinnilla, kuten "voitin miljoonan lotossa" tms. Pääsääntöisesti ensimmäiset julkaistut tekstit ovat niitä vähiten luettuja ja uusimpia on luettu enemmän. Lukijakunta siis selkeästi kasvaa blogin iän myötä, se ei liene yllätys kenellekään. Yleisin väylä blogiini on ollut suora Google-haku, mutta heti seuraavana ovat Osinkokuninkaan blogi ja Yksinhuoltajan selviytymisopas ja heidän blogilistansa. Kiitos teille, kun olette blogini listalle kelpuuttaneet :)

tiistai 4. lokakuuta 2016

Kolmannen kvartaalin onnistumiset ja epäonnistumiset

Pääsääntöisesti kolmas kvartaali oli hyvä. Ehdottomasti tärkein taloudellinen onnistuminen oli vakituisen työpaikan saanti. Sopimus astuu voimaan ensi maanantaina. Myös pörssit olivat nousussa. Salkkuni kasvoi 5,7% ja samaan aikaan vertailuindeksi kasvoi 5,6%. Päihitin indeksin täpärästi viime päivien kirillä. Oikeastaan koko kvartaalin ajan olin pari kymmenystä jäljessä. Olen nyt päihittänyt vertailuindeksin nyt neljänä perättäisenä kvartaalina, ja mikä tärkeintä, myös koko 5,75 vuoden sijoitushistoriani ajalla.


Salkun arvo on 25 364 € (23 522 € Q2:n lopussa). Annualisoitu tuotto 30.9.2016 on 12,5 %, joka on edelleen merkittävästi isompi kuin arvioimani 6-8 % jonka oletan saavani vuosikymmenten sijoitushorisontin aikana. Vertailuindeksin annualisoitu tuotto on 9,6 %., eli olen voittanut indeksin tuoton noin 3%-yksikköä, joka olisi pitkällä aikavälillä erittäin suuri ero. Uskon eron tasoittuvan. Näihin prosentteihin lasketaan osinkotuotot verojen jälkeen, vertailuindeksissä tämän arvioidaan olevan 3 % vuosittain.


Q3:n suurin sankari oli UPM +14,6%. Myös Huhtamäki (+11,5%) ylsi yli kymmenen prosentin nousun. Luuseriosake oli Elisa -4,6% sekä Seligsonin Global Pharma -1,0%. Kaikki muut olivat plussalla, paitsi Fortum hauskasti sentilleen samalla tasolla kuin Q2:n päätöskurssi.


Uusia ostoja salkkuun 500€ Seligsonin Euro-obligaatiota. Tämän tuotteen tarkoitus on helpottaa Seligsonin merkintöjä ja lunastuksia: Tästä eteenpäin muutan EO-osuuksia muiden rahastojen osuuksiksi. Se on vaivattomampaa kuin pelata tilisiirtojen kanssa, mikä on ehdottomasti Seligsonin suurimpia heikkouksia. Kulujakaan ei tule, kun teen vaihtoja vain yli 90 päivää vanhoille osuuksille. Lisäksi uskon että EO on parempi paikka rahoille kuin käyttötili, joka on paisunut jo liiankin isoksi, koska sijoitusstrategia on antanut ostosuosituksia erittäin niukasti koko Q3:n ajan. Tällä hetkellä tosin aletaan olla jo hilkulla, ja muutaman prosentin pudotus tietäisi ostosuositusta usean rahaston kohdalla.


Vuosi 2016 on tällä hetkellä plussalla 4,0% eli hieman keskimääräistä huonommin on mennyt, johtuen Q1:n melko rumista miinuksista. Tänä vuonna olen tehnyt tähän mennessä noin 3100€ uusia merkintöjä, ja suunnitelma sanoo Q4:lle vielä 1900€ lisää + S-osuuksia summalla x€ (pitää tutkia vielä tarkemmin mitkä osuuskaupat valitsen).


Q3:n tulot ja menot:
heinäkuu +1841€ -1202€
elokuu +1847€ -1170€
syyskuu +2240€ -1409€
Yhteensä +5928€ -3681€, säästöön 2147€


Syyskuun tuloissa extraa ovat lomarahoja, tavaroiden myyntiä ja velkojen perintää. Kertaluonteisia ostoja kasautui syyskuulle, kun ostin uuden läppärin, nintendo wiin käytettynä sekä paljon pientä käyttötavaraa uuteen kotiin.


Q4:n tulojen ja menojen ennusteen perusteella koko vuoden säästöennuste on 10700€ (tällä hetkellä 6600€) ja säästöprosentti 43% kaikista tulosta (nyt 38%). Tässä huomioin veronpalautuksen, jota en huomioinut säästötavoitetta asettaessani. Todennäköisesti ylitän säästötavoitteeni. Ennusteen perusteella kuukausittaiset menot ovat 1175€/kk. Se on hieman enemmän kuin esimerkiksi vuonna 2015. Tulojen noustessa pieni elintasoinflaatio on iskenyt, mutta melko hyvin menot pysyvät kuitenkin kurissa. Tällä kulutuksella kuukausittain säästöön jää noin 1000€ kun nettotulot kasvavat entisestään muutaman satasen kuussa uuden työsopimuksen myötä. Voi tosin olla, että pian palkitsen itseni ulkomaan reissulla, kun olen saanut 18 vuoden opintoni päätökseen.


Varallisuuteni 30.9.2016 on 55 400€, joista sijoituksissa on 25 400€, ASP-tilillä 14 300€, käyttö- ja puskuritileillä yhteensä 14 300€ (liikaa!), fyysistä käteistä 400€ ja kiinteää omaisuutta arviolta noin 1000€ arvosta. Ennusteen mukaan 60k€ voi rikkoutua tammikuun ensimmäinen päivä, riippuen lähinnä osakemarkkinoiden liikkeistä, joka on ennusteessa oletettu nollaksi.


Saa nähdä mitä Q4 tuo tullessaan.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Tyhjän paperin kammo

Alkaa olla kuukausi edellisestä blogikirjoituksesta. On ollut vaikea keksiä aihetta, josta kirjoittaa. Ajattelin sitten kirjoittaa siitä, kuinka vaikea on kirjoittaa. (-Repomies, Pasilan katsojat saattavat muistaa). En halua tehdä kirjoituksia, joilla ei ole mitään tarkoitusta ja joissa ei ole päätä eikä häntää tai ovat vain muutaman kappaleen pituisia. Myöskään kuukausikatsaukset eivät ole kovin kiinnostavia, varsinkaan nyt kun paljon mitään ei ole tapahtunut. On myös puolustettava itseäni sillä, että mennyt kuukausi on ollut hyvin kiireinen. Olen tällä hetkellä keskellä muuttoprosessia ja lopputyön viimeistely on vienyt paljon aikaa. Jälkimmäinen on nyt selätetty, mutta muutto on osittain kesken.


Sijoitusrintamalla on ollut hiljaista. Viime aikojen nousu on aiheuttanut sen, ettei ostoja ole liiemmin tullut tehtyä. Viime viikolla tosin ostin pienen siivun Global Pharmaa, kun vaikutti olevan pienessä kuopassa ja arvo putosi 20 viikon keskiarvon alle muutamaksi päiväksi. Mutta vasta myöhemmin nähdään, oliko tämä oikeasti kuoppa vai vasta alamäen ensiaskeleet. Muut rahastot ovatkin sitten olleet korkealla tasolla enkä ole niitä lisäillyt.


Alma Median myin alkuvuodesta hintaan 3,40€ kappale. Myynnin päällimmäinen tarkoitus oli verotus, mutta kyllä se hieman harmittaa, että tätä kirjoittaessa hinta on tasan 5,00€. Menee jälleen sarjaan huonot myynnit, jossa jo ovat Orionin myynti hintaan 16,6€ (nyt 35€) ja Huhtamäen myynti hintaan 22€ (41€). Onneksi Huhtamäkeä myin tuolloin vain puolet positiostani ja toisaalta Orionin vaihdoin Sampoon, joka onkin vastaavan summan voitolla mitä Orionkin olisi ollut. Sen sijaan Elisa-myynti hintaan 29,8€ ei ollut ihan surkea myynti (nyt 31,9€), kun huomioidaan siitä saatu veroetu (noin 3€/osake) ja se että nuo rahat on jo sijoitettu uudelleen tuottavasti (ainakin tähän mennessä).


Loppuvuoden suunnitelmiin sijoitussaralla kuuluvat S-osuuksien hankinta joulukuussa ja oman strategian noudattamisen jatkaminen. Tällä hetkellä Q4:llä uusia ostoja olisi luvassa yli 2000 eurolla, odotan vain oikeaa hetkeä, joka voi toki tulla vaikka jo syyskuunkin aikana. Verotuspäätös toi mukavan yllätyksen, kun sain 2015 kesän työmatkakorvauksista verovähennyksiä yli 300€ enemmän kuin olin ennakkoon laskenut. Ilmeisesti siis myös veroprosentti putosi, ei kai tuolle muuta selitystä ole. Joulukuussa saan 1266 euron palautukset.


Töissä olen ahkeraan seurannut oman tiimin tulospalkkaukseen liittyvien ehtojen täyttymistä. Hyvältä näyttää toistaiseksi niiltä osin joihin voin itse omalla päivittäisellä tekemiselläni vaikuttaa. Valitettavasti puhutaan kuitenkin melko pienistä summista toteutuessaan (1% vuosipalkasta), koska ne isot bonukset tulevat koko yhtiön talousluvuista ja myynnistä, joihin minulla ei ole juuri mitään osaa, kunhan hoidan työni siten ettei asiakkaat ole entisiä asiakkaita. Ei vaikuttanut yhtiöllä menevän niin hyvin että bonusehdot täyttyvät, joten saattaa olla tyytyminen tuohon maksimissaan 1% bonariin.


Tästä eteenpäin pyrin tekemään kirjoituksia hieman tiuhempaan tahtiin. Ainakin kvartaalikatsausta olisi tiedossa parin viikon päästä, mutta toivottavasti jotakin jo ennen sitä.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Sormi pidetty poissa ostonappulalta

Odottamaton ja hieman outo kesänousu Brexitistä huolimatta on aiheuttanut sen, että olen istunut käsieni päällä ja pitänyt sormeni poissa ostonappulalta. Kassaa on alkanut kertyä, kun palkkatuloista jää minimissään 600€/kk säästöön, eikä siitä mene euroakaan sijoituksiin. Suunnitelmien mukaiset 1200€ ostot Q3:n aikana on vielä aloittamatta - ja ollaan jo kvartaalin puolivälissä. Strategiatyökalu ei ole antanut ostosignaalia viikkokausiin. Toki harmittaa, etten ostanut enemmän Q2:n aikana, mutta niin kai se monesti menee: Jos kurssit nousee, jää harmittelemaan ettei ostanut enemmän. Jos kurssit laskee, jää harmittelemaan ettei myynyt ennen sitä. Jälkiviisaus on helppoa.


Mutta mistäpä löytäisi graalin maljan ja osaisi ennustaa tulevaa? Olen sillä mielellä, että tänä vuonna saa vielä ostettua nykyhetkeä halvemmalla. Yli 20% notkahdusta en odota, mutta n. 10% on hyvin mahdollinen. Panostan siihen hetkeen, joka voi olla nopeasti ohi. Brexitin jälkeen ei ole markkinoilla ollut isompia negatiivisia uutisia. No news = good news ja kurssit vihertävät. Pari viimeistä päivää ovat tosin olleet kovin punasävyisiä.


UPM antoi hyvän osavuosikatsauksen ja on kvartaalin kovin nousija salkussani. Tällä osakkeella olen saanut yli 100% tuoton, kun huomioidaan vuosien aikana saadut osingot. Muut osakkeet/rahastot maltillisissa lukemissa suuntaan ja toiseen. Noin 25k€:n salkkuni on tällä hetkellä nelisen prosenttia nousussa tällä kvartaalilla, mutta vertailuindeksi on edellä. Viimeksi vertailuindeksi päihitti salkkuni Q3/2015 eli salkullani on kolmen kvartaalin voittoputki. Vuosi 2016 on saatu punnerrettua plussalle, sekin on ihan kiva juttu, mutta pitkällä aikavälillä tällä ei ole juurikaan merkitystä.


Vuodelle 2016 asetetut tavoitteet vaikuttavat toteutuvan, jos ei mitään ihmeellistä tapahdu loppuvuoden aikana. Markkinaseuranta on ollut melko vähäistä kesän ajan, joskin blogikirjoittamisen tahdissa on parantamisen varaa. Kesällä sallittakoon pieni lipsuminen totutusta tahdista, mutta eipä muutenkaan ole järkeä kirjoittaa ellei ole mitään kerrottavaa.







sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Sell in May - vaimitensenyoli?

Nyt on ehkä sen verran kulunut aikaa, että voisi arvioida vanhan sanonnan paikkansa pitävyyttä tämän vuoden kohdalla. Otetaan OMXH:n, SP500:n ja DAX:in korkeimmat päätösarvot toukokuussa.

OMXH: 8044,37
SP500: 2099,06
DAX: 10333,23

Nämä arvot saavutettiin toukokuun lopulla, jolloin varmasti suurin osa kevään osingoista on jo jaettu. En tosin tiedä, miten USA:ssa ja Saksassa osingonjako toteutetaan, ei varmaankaan ihan samalla tavalla kuin Suomessa.

Samojen indeksien nykyarvot 22.7. päätöskursseilla:

OMXH: 8359,39
SP500: 2175,03
DAX: 10147,46

Näistä indekseistä ainoastaan DAX oli toukokuussa korkeammalla kuin sen jälkeen. Sen sijaan OMXH ja SP500 ovat muutamia prosentteja toukokuun huippua korkeammalla.

Tämä vuosi näyttää olevan vastakohtien vuosi, ainakin Helsingin pörssissä. Tammi- ja toukokuuilmiöt eivät päteneet sellaisinaan. Yleensä syksy on ollut nousua, kuten finanssikriisin jälkeen on ollut vuotta 2012 lukuun ottamatta. Tämän tosin katsoin vain silmämääräisesti OMXH:n kurssikäppyrästä monen vuoden skaalalla, joten en voi olla varma asiasta. Tänä vastakohtien vuonna syksyn nousemattomuus olisi sopiva jatkumo.

Viime kirjoituksessa kerroin harkitsevani myyntejä oudon kesänousun vuoksi. En ole yhtään myyntiä tehnyt, mutta en ostojakaan, vaikka niitäkin on budjetoitu Q3:lle reilulla 1200 eurolla. Joskus käsien päällä istuminen on viisainta, ja palaan ostamaan sitten kun on ollut laskua. Yritän nyt nauttia lomasta, kun sellainen sattui alkamaan sopivasti hyvien säiden alkamisen kunniaksi.