torstai 31. maaliskuuta 2016

Maaliskuu ja ensimmäinen kvartaali paketissa

Tappiollinen kvartaali siitä sitten tuli, niin kuin melkein koko kvartaalin ajan vaikuttikin. Lopulta tappiota kertyi -1183€, joka on prosenteissa -5,45% . Vertailuindeksi jäi tappiolle -5,51%, joten sen voitin hiuksen hienosti. Kvartaalin aikana myyntejä oli ostoja enemmän, kokonaisuudessaan 383€ myynnin puolella. Tulevalla kvartaalilla olen ostolaidassa. Tällä hetkellä annualisoitu vuosituotto on 11,55%, kun sijoittamista on takana noin 5v2kk. Tuottoprosentti on edelleen selvästi parempi kuin 6-8%, jonka odotan pitkällä aikavälillä saavani.


Ykköskvartaalilla salkun ainoat voitolle jääneet olivat Alma Media, jonka myin alkukuussa hintaan 3,35 sekä Seligsonin Kehittyvät markkinat -rahasto. Eniten tappiolle jäivät Sampo ja Seligson Global Pharma, kummatkin yli -10%. Myös salkkuni suurin yksittäinen sijoitus, UPM-Kymmene, jäi tappiolle enemmän kuin salkku keskimäärin.


Sijoitustappioista huolimatta varallisuuteni kasvoi +1259€, tästä kiitos säästöille, joita tuli yli 2400€. Pystyin säästämään tuloistani 44,7%. Menoni olivat kaikkina kuukausina välillä 950-1070€. Peruselämisen lisäksi rahaa kului bensaan (muutama käynti kotikonnuilla sekä neljä päiväreissua kauemmas), Tallinnan reissuun, työttömyyskassan vuosimaksuun, kuntosalimaksuun, vaatteisiin ja ravintoloihin. Mitään kallista tavaraa en ostanut. Tulevalla kvartaalilla edessä olisi ainakin vakuutusten vuosimaksu, yksi hieman kalliimpi reissu ja pari syntymäpäivälahjaa. Tulot pysynevät ennallaan.


Kakkoskvartaalilla tiedossa on osinkojen kilahtelua tilille, sekä reippaasti lisämerkintöjä rahastoihin. Heti ensimmäisenä päivänä merkintöjä tulee lähes 500 eurolla, ja myöhemmin yli tuhannella eurolla lisää. Osingot sijoitan uudelleen, samoin Alma Median myynnistä saadut rahat.


Tälle vuodelle asetetut tavoitteet on toistaiseksi saavutettu. Ainoastaan markkinaseurannan vähentäminen ei ole onnistunut. Edelleen vähintään vilkaisen sijoitusten päivämuutokset joka päivä.


Blogiin on alkanut virrata lukijoita ja kommentoijia, kiitos kaikille! Yksi teksteistä on saanut jo yli 100 lukukertaa ja yhteensä blogin lukukertoja on yli 1400. Kiitos kuuluu erityisesti muille bloggaajille, joiden blogilistaan olen päässyt.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kuinka paljon osakeriskiä?

En ole blogissani aiemmin puhunut omaisuuteni jakaumasta, vaikka osakesalkkuani olen ruotinut joissakin kirjoituksissa melko tarkoilla summilla. Omaisuuteni ei suinkaan ole kokonaan osakesijoituksissa, vaan merkittävä osa muusta likvidistä varallisuudesta lepää ASP-tilillä, vararahastossa ja käyttötilillä. Tykkään myös kerätä kolikoita ja ulkomaalaista rahaa (kolikot lasken käteiseksi ja ulkomaalaiset rahat keräilyesineiksi).

Osakesijoituksissa on tällä hetkellä vain 44% omaisuudestani. Se on pieni prosentti siihen nähden, että monesti suositellaan osakepainoksi 100% miinus oma ikä. Minulle suositus olisi 74%, joten tästä ollaan aika kaukana. Mutta entä jos en ota huomioon ASP-tiliä, jossa iso osa varallisuudestani sijaitsee? Periaatteessa en laske ASP-tiliä likvidiksi omaisuudeksi, koska se on menossa asuntoon, eikä kyseiseen tiliin ole tarkoitus koskea ennen asunnon ostamista. ASP-tilillä on 29% omaisuudestani, ja ilman sitä on osakepainoni likvidistä omaisuudesta 62%. Se alkaa jo kuulostaa paremmalta osuudelta.

Varatilillä pidän noin puolen vuoden menot. Käyttötilillä on puolestaan tarkoitus pitää mahdollisimman vähän rahaa, koska se raha ei tuota mitään. Tällä hetkellä käyttötilillä on rahaa aivan liian paljon, mutta Q2:n aikana sieltä siirtyy merkittäviä summia sijoituksiin.

Tällä hetkellä ei ehkä ole kaikkein paras hetki sijoittaa osakkeisiin. Tuo on toki aika iso ehkä, sillä tulevaisuutta ei voi tietää. Ei toisaalta korkosijoituksetkaan erityisesti houkuttele. Ehkäpä kultainen keskitie on se paras vaihtoehto riskienhallinnan ja tuoton tavoittelun tasapainottamiseksi. Eli en merkittävästi lisää osakepainon osuutta varallisuudestani, mutta en ala isommin myymäänkään. Jatkan ostoja sijoitusstrategian mukaisesti, ja pidän varalla myös käteistä. Riskinottohalukkuudessa olen siellä keskellä, eli en aio koskaan olla all-in osakkeissa, mutta haluan todennäköisesti aina jonkin verran osakkeita omistaa.

Stressiä pukkaa kotona ja töissä, mutta hyvää pääsiäistä lukijoille!

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Pitkän aikavälin tavoitteista ja kulutustottumuksista

Tavoitteeni on päästä eläkkeelle ennen virallista eläkeikää, joka on tällä hetkellä 65 vuotta, ja todennäköisesti on noussut siinä vaiheessa, kun itse olen eläkeiässä. Olen arvioinut, että eläkkeelle jäädäkseni tarvitsen nettona käteen 1500 €/kk, jonka tällä hetkellä saisi 500 000 € sijoituksella ja 5 % vuosituotolla. Inflaatio muuttaa vaadittuja sijoitussalkun arvoa ja vuosituottoa. Inflaation suuruudesta seuraavan 30 vuoden aikana ei kuitenkaan ole mitään varmuutta, joten sen vaikutusta pitää arvioida myöhemmin. Toisaalta inflaatio syö asuntolainaa ja palkat yleensä nousevat inflaation tahdissa.

Kuukausituloarviossa olen huomioinut, että todennäköisesti eläköityessäni omistan oman asunnon, eivätkä kuukausittaiset asumiskustannukset siten olisi kovin suuret. Olen myös pyrkinyt huomioimaan mahdollisten lasten kustannukset sekä halun tehdä elämällä muutakin kuin olla vaan kotona. Vertailupohjana käytän omien vanhempieni nykyisiä ja viime vuosien aikaisia elinkustannuksia (yksi lapsi lisäkseni). Voi kuitenkin olla, että tuo 1500€/kk ei todellisuudessa riittäisi nytkään haluamaani elintasoon, jos minulla olisi lapsia, en saisi opiskelijaetuja ja asuisin omassa talossa.

Olen laskenut, kuinka suurilla kuukausittaisilla säästöillä pääsen tavoitteeseen ennen 60 ikävuotta. En kuitenkaan ole varma, pystynkö säästämään sellaisia summia. Lähden arvosta 200€/kk ja korotan sitä tasaisesti arvoon 600€/kk, josta en enää summaa korottaisi. Tälle vuodelle asetettu arvio 200€/kk ylittyy lähes varmasti ja mennään reilusti ylikin. Koko ensi vuoden saan vähintään ansiosidonnaista, joka jo pelkästään riittänee pieniin säästöihin. 2018 alkaen ei ole mitään varmuutta.

Tavoitteita on hyvä asettaa, ja olen pyrkinyt asettamaan mahdollisimman realistisen tavoitteen. Tiedän hyvin, ettei elämässä saa kaikkea. Siitä huolimatta pyrin siihen, ettei esimerkiksi perheen perustaminen romuttaisi tavoitetta. Sairastumiselle tms. en mahda mitään. Minun pitää myös jossain vaiheessa elämää alkaa pohtia, millä täytän sen ajan kun/jos en olekaan töissä. Ei sekään niin itsestään selvä asia ole. Jos en keksi elämälle riittävästi sisältöä työn sijaan, niin unelmasta voi tulla vitsaus. Enkä välttämättä edes halua jäädä eläkkeelle, vaikka voisin. Toki työajan vähentäminenkin olisi jo jotain. Jospa voisin tehdä osa-aikaista työtä tai pitää huomattavasti pidempiä lomia, niin olisin varmasti hyvin tyytyväinen. Se itse asiassa saattaisi olla jopa paras ratkaisu, mutta ei välttämättä mahdollista työnantajan puolesta.

En kuitenkaan halua elää vain ja ainoastaan tavoitteen saavuttaakseni. Kohtuus kaikessa, myös säästämisessä ja sijoittamisessa. Vaikka pyrin jättämään säästöön joka kuukauden palkasta, en yritä hampaat irvessä maksimoida säästöjä. Haluan käyttää rahaa elämän nautintoihin. Rahaa maksavista nautinnoista minulle eniten mielihyvää tuovat tällä hetkellä matkustelu, ravintolat ja erilaiset pääsymaksulliset tapahtumat. Eipä ruokakauppalaskunikaan ihan niin alhainen ole kuin mahdollista. Elämykset päihittävät materian, koska elämyksistä jää muistoja. Haluan vanhana muistella elämääni ja tuntea oikeasti eläneeni. Muistella, mitä kaikkea olen tehnyt ja kokenut elämäni aikana. Tavarasta tuskin jää niinkään muistoja. En haaveile autoista, kelloista, vaatteista, elektroniikasta tms. Ostan sen mitä tarvitsen. Minulla olisi mahdollisuus ostaa joku uudehko hieno auto, mutta mieluummin ajan nykyisellä 14 vuotta vanhalla Avensiksella. Tuskin seuraava autonikaan maksaa enemmän kuin muutamia tuhansia euroja. Eräs nuori työkaverini omistaa audin, mutta jossain sivulauseessa mainitsi viime vuonna eläneensä yhden kuukauden luotolla. Mielestäni tässä ei ole mitään järkeä.

Ensimmäinen kvartaali alkaakin olla jo lopuillaan, enää 11 pörssipäivää jäljellä. Ei tästä niin katastrofaalinen kvartaali taida tullakaan, kuten kuukausi sitten näytti *koputtaa puuta*.