maanantai 29. helmikuuta 2016

Helmikuussa paniikkia ja korjausliikettä

Vuoden toinen kuukausi oli kokonaisuudessaan hieman vähemmän tappiollinen kuin tammikuu. Helmikuun alussa markkinoilla oli paniikin poikanen ja kurssit laskivat yli viikon putkeen. Loppukuussa puolestaan havaittavissa selkeää korjausliikettä. Koko kuukausi oli hieman tappiollinen, oman salkkuni kohdalla noin -3%. Muistaakseni jossain vaiheessa oltiin -10%.

Vuosi 2016 on tappiolla -8,67%, ja vertailuindeksillä -9,27%, eli siihen verrattuna hieman paremmin olen pärjännyt. Ainoana plussalla koko salkussa on Alma Media (+6%), ja eniten miinuksella Fortum ja Sampo (-12,5% molemmat). Rahassa salkun arvo on sulanut noin -1880€ ja salkun arvo on tällä hetkellä noin 19800€. Aiemmista myynneistä kerääntynyttä uudelleensijoittamatonta pääomaa on noin 1600€. Annualisoitu tuottoprosentti on 10,5%.

Strategiatyökaluni antaa OMXH25-indeksille "vahva osta"-signaalia, sillä liukuvien keskiarvojen mukaan ollaan käännytty varovaiseen nousuun, mutta indeksin tämänhetkinen pisteluku on alhaisempi kuin 20 ja 40 edellisen viikon keskiarvo. Viimeksi vahva osta -signaali on ollut viime vuoden elokuussa silloisen pienehkön romahduksen jälkeen, ja sitä ennen vuoden 2014 lokakuulla, josta käynnistyi loppuvuoden sekä 2015 huhtikuulle kestänyt voimakas nousu. Pohjalta kannattaa ostaa, mutta pitää kuitenkin muistaa ettei pohjia ole välttämättä vielä nähty, vaikka kaksi edellistä "vahva osta" -signaalia ovatkin paikallisiin pohjiin osuneet. Vahvaa ostoa ehdotetaan myös Seligsonin Global Brands-rahastolle, joka onkin ollut alkuvuoden laskuissa melko defensiivinen, ja pudonnut vähiten omistamistani Seligsonin rahastoista. Historiankin perusteella kyseisen rahaston vahvuus on ollut juuri se, että yleisissä laskuissa, esim. finanssikriisissä ja 2011 elokuussa, se on laskenut vähemmän kuin markkinat keskimäärin. Nousuissa se on puolestaan yleensä ollut suunnilleen yhtä vahvasti mukana kuin muukin markkina.

Tammi-helmikuussa säästöön on jäänyt mukavasti, ja todennäköisesti säästöön jää myös maaliskuun palkasta. Pidän kirjaa kokonaissummista, eli en laske erikseen ruokaan, asumiseen yms. kuluja, koska vyön kiristykselle ei ole tarvetta, eikä ole merkitystä säästänkö 700€ vai 600€ kuukaudessa. Minusta on tärkeä osata myös nauttia elämästä, ja löytää sopiva tasapaino säästämisen ja rahankäytön välille. Rahankäytössäni yleisesti suosin elämyksiä ohi materian, eli mieluummin käytän rahaa esimerkiksi matkustamiseen tai maksullisissa vapaa-ajan aktiviteeteissa / ravintoloissa käyntiin kuin ostan elektroniikkaa tai kalliita vaatteita. Puhelin, läppäri, telkkari yms. menevät vaihtoon vasta sitten kun ovat rikki tai lähes rikki. Vaatteita saa melko halvallakin, ja oma makutuomarikin tykkää. Oikeastaan ainoa ns. materia, johon tosissani säästän, on oma asunto. Mutta näistä voisi kirjoittaa erikseen joskus myöhemmin. Joka tapauksessa nyt saavutetuilla säästöillä on hyvä tehdä uusia ostoja, joita onkin alkuvuoden laskun vuoksi todennäköisesti luvassa Q2:n alussa huhtikuussa enemmän kuin Q1:n alussa. Riippuu siitä, mitä markkinoilla maaliskuussa tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti