maanantai 31. lokakuuta 2016

Blogi täyttää vuoden

Viime vuonna marraskuulla aloin hahmottelemaan ensimmäisiä blogikirjoituksia. Tuolloin oli tarkoitus tehdä kirjoittamisesta jokaviikkoinen harrastus. Tarkoitus ei ollut saada suuren yleisön huomiota, vaikka toki halusin lukijoita mukavan määrän. Alun perin ja edelleenkin blogin tärkein tavoite on kirjoittaa itselle: esim. 10 vuoden kuluttua on varmasti mukava lueskella vanhoja tekstejä sikäli mikäli Blogger on silloin vielä olemassa ja tekstit löydettävissä netistä.

Tämä on 37. kirjoitukseni, joten ihan en ole pysynyt 1 kirjoitus/viikko tahdissa. Motivaation ja inspiraation puute on suurin syy etenkin nyt viime kuukausina. Samalla näyttää siltä, ettei alkuvuodesta asetettu tavoite "useita kirjoituksia kuukausittain" toteudu. Jos jollain kuukaudella julkaistujen tekstien määrä on 1 tai 2, ei voi puhua useista kirjoituksista. En ota tästä kuitenkaan paineita, vaan kirjoittelen silloin kun olen sillä tuulella enkä halua väkisin pusertaa jotain sanottavaa kasaan vain siksi että saan vähintään 3 tekstiä kasaan kuukaudessa.

Blogiani on luettu yhteensä 10400 kertaa, eli noin 28 kertaa päivässä. Ihan kohtalainen lukema, kiitos siitä lukijoille! Ei tuo varmasti pärjää suosituimmille blogeille, mutta se ei haittaa. Luetuin yksittäinen teksti on otsikolla Ihmisten lyhytnäköisyydestä raha-asioissa. Kärkipaikka on kuitenkin hyvin niukka, joten voitaneen sanoa ettei yksikään teksteistäni ole ollut ylivoimainen lukijamagneetti. Sellaisen varmasti saisin sopivalla otsikoinnilla, kuten "voitin miljoonan lotossa" tms. Pääsääntöisesti ensimmäiset julkaistut tekstit ovat niitä vähiten luettuja ja uusimpia on luettu enemmän. Lukijakunta siis selkeästi kasvaa blogin iän myötä, se ei liene yllätys kenellekään. Yleisin väylä blogiini on ollut suora Google-haku, mutta heti seuraavana ovat Osinkokuninkaan blogi ja Yksinhuoltajan selviytymisopas ja heidän blogilistansa. Kiitos teille, kun olette blogini listalle kelpuuttaneet :)

3 kommenttia:

  1. Onnittelut! Vuosi blogin pitämistä on kunnioitettava rajapyykki. Itse en ole aiemmin blogiasi lukenut, mutta sijoitusfilosofiasi vaikuttaa olevan melko lähellä omaani (vaikka teetkin suoria osakesijoituksia toisin kuin minä). Toivottavasti jaksat jatkossakin päivittää blogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen siirtynyt rahastopuolelle jo hyvän aikaa sitten. Viimeisin suora osakesijoitus taitaa olla vuodelta 2013. Tosin kyllähän suorilla osakesijoituksilla on parhaat tuotot tulleet (UPM 9,85, Huhtamäki 10,18 ja Sampo 20,05 + osingot kaikista vähintään 4 vuonna).

      Poista
  2. Hieno homma että lukijoita riittää =)

    VastaaPoista